Ensin kovassa huudossa oli urheiluhieronta, jonka piti tehdä kipeää. Pahimmassa tapauksessa tällöin rikottiin tai heikennettiin lihasta, jonka seurauksena saattoi olla lihasrepeämä. Nyt taas trendikkääksi käsittelymuodoksi on noussut fasciakäsittely teräskammalla. Oikein tehtynä kalvokäsittely on toimiva käsittelymuoto eikä siinä ole mitään vikaa, mutta haluaisin korjata ihmisten harhakuvaa kalvokäsittelystä, joka usein yhdistetään suoraan teräskampakäsittelyyn, vaikka hoitomuotoja kalvokäsittelyyn on useita.

MIKÄ ON FASCIA?
Faskia eli sidekudoskalvo ympäröi ja peittää lihaksia ja muita kudoksia sekä yhdistää ne toisiinsa. Rakenne on joustava, muttei kuitenkaan äärettömän elastinen. Lisäksi faskiakudos on kehon suurin aistinelin, koska kaikki faskiakudokset ovat erittäin runsaasti hermotettuja. Lihaskalvot ovat seitsemän kertaa hermotetumpia kuin itse lihakset. Faskia on paksuinta luiden, nivelten ja rustojen läheisyydessä. Ihmisen sidekudoskalvo on kuin kehon panssari, joka parhaimmillaan pitää rungon kasassa, suojaa kehoa mm. ulkopuolisilta iskuilta ja liian isoilta liikelaajuuksilta (=revähdykset).
Kalvo ei siis ole yhtä tiukassa joka puolella kehoamme. Jotkut tukirakenteet kehossamme ovat toisia vahvempia ja niiden tulee kestää kovempaa rasitusta.
“Pinnallisen faskian tehtävänä on ottaa vastaan ulkoisia ärsykkeitä ja samalla se toimii vaimentimena sekä helpottaa ihon liukumista syvän faskian päällä. Syvän faskian aistimukset ovat pinnallista faskiaa voimakkaammat, muun muassa kivun suhteen. Syvä faskia puolestaan auttaa aistimuksillaan tehokkaasti liikkeiden koordinoimisessa.”
https://aarohuttunen.com/faskian-merkitys-ja-toiminta/
MITÄ FASCIAKÄSITTELY ON?
Faskiakäsittelyn näkökulmana on lihasketjujen muodostama kokonaisuus kehossamme. Faskiakäsittelyn tavoitteena on parantaa koko kehon liikkuvuutta ja saattaa keho symmetriseen asentoon hoitamalla lyhentyneitä tai jännittyneitä lihasketjuja. Hoidon avulla lihasten ympärillä ja välissä olevat sidekudoskalvot saadaan joustavammiksi.
Faskiakäsittelyä voi olla:
- Kitkahieronta (eli hieronnassa käytetään korkeintaan kovaa vahaa, jotta saataisiin kitka aikaiseksi)
- Imukuppikäsittely (alipainekäsittely)
- Teräskampa (samanlaisia välineitä on myös kivisiä ja muovisia)
- Jäsenkorjaus
- Myös akupunktio ja akupunktioneuloilla tehtävä kuivaneulaus eli dry needling
=> Toisin sanoen kaikki hieronta, joka jollain tapaa myös hoitaa kalvojamme.
MIKSI KALVOT MENEVÄT “JUMIIN”?
Ajatellaanpa asiaa yksinkertaistetusti. Olet istunut useamman tunnin samassa asennossa. Nouset ylös ja huomaat ensimmäiseksi, että liikkuminen on alkuun kankeaa. Hetken verryttelyn jälkeen olosi helpottuu. Käyttämättömänä lihas sekä sitä ympäröivä kalvo jäykistyy ja ajan kanssa lihaskudokset kiinnittyvät toisiinsa.
Kireiden faskioiden oireet voivat näkyä heikentyneenä liikkuvuutena.
Kalvon toiminta voi häiriintyä:
- Leikkausarvista: arpikudos voi aiheuttaa lihaskudoksen toiminnan häiriöitä
- Vähäisestä liikunnasta
- Stressistä: keho on koko ajan jännittyneenä
- Epäsäännöllisestä ja heikosta ruokailusta sekä nesteytyksestä, jonka seurauksena keho kuivuu.
Myös nestetasapainon, öljyjen ja rasvojen riittävä saanti auttavat pitämään lihaskalvot elinvoimaisina. Unella, oikealla hengityksellä, ravinnolla, arkiaktiivisuudella, liikunnalla ja jopa henkisellä puolella on iso vaikutus.
Suurin osa kalvojumeista olisi hoidettavissa säännöllisellä liikunnalla. Toiminnallinen keho voi myös paremmin.
Kaikki mitä teemme ja se kuinka toimimme, vaikuttaa kehomme hyvinvointiin. Kiireellisen elämän vaikutuksesta kehontoimintaan voit lukea lisää täältä.
Tiukassa olevat kalvot voi aiheuttaa erilaisia vaivoja:
- kiputiloja
- toimintahäiriöitä
- lihaksen liiketoimintahäiriöitä
- lihaskireyttä/jäykkyyttä
- säteilykipuja – triggerpisteet
- lihaksen kestävyyden heikentymistä: kun lihas menee liian nopeasti “pumppiin” eikä toimi enää kunnolla. Seinäkiipeilijöillä tavataan usein kyynärvarren kalvojen kireydestä johtuvia vaivoja.
Eli lopputuloksena voimme tästä todeta, että kehomme on hyvin monimutkainen järjestelmä eikä sitä pitäisi ottaa itsestäänselvyytenä. Kun mietit hoitomenetelmiä kehosi hyvinvoinnin parantamiseksi, käytä apuna osaavia ammattilaisia. He kyllä kertovat mitkä menetelmät sopivat juuri sinulle parhaiten.
Tässä artikkelissa käytettyjä lähteitä:
https://www.ts.fi/hyvinvointi/1277179159/Lihaskalvot+ovat+ihmisen+sisainen+tuhkimo
https://www.iltalehti.fi/kuntoilu/a/159d1475-1aa1-44b8-ba8d-5b5a656a9bf0